
Juhani Pilpola
- Olen elämää kokenut, työurani tietotekniikan parissa tehnyt, syntyperäinen lietolainen.
- Koulutaipaleeni aloitin vuonna 1959 Saukonojan kansakoulussa. Jatkoin koulunkäyntiä Turussa Puolalan yhteislyseossa ja Turun kauppaopistossa, josta valmistuin merkonomiksi vuonna 1971. Ohjelmoija- ja suunnittelijatutkinnot suoritin ATK-instituutissa 1970-luvun jälkipuoliskolla. Äidinkieleni on Suomi. Jag har läst den obligatoriska svenska i sju år und sechs Jahren Zwangs Deutsch as well as computer-English many many years.
- Työtehtäväni atk- (nyk. IT) alalla ovat olleet hyvin moninaiset alkaen operaattorista (tietokoneen käyttäjä) ja päätyen ohjelmoinnin sekä suunnittelun kautta tietokanta-asiantuntijaksi sisältäen myös ryhmänvetäjän tehtäviä.
- Pitkäaikainen, jo vuodesta 1980, kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon on vienyt minut Liedon valtuustoon ja hallitukseen. Kuluvalla valtuustokaudella toimin valtuuston puheenjohtajana. Olen myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen vuodesta 2013 lähtien. Hallituskokemusta on Turun kaupunkiseudun kuntayhtymästä ja Proysitie yhdistyksen hallituksesta. Perussuomalaisessa puolueessa olen ollut monenlaisissa tehtävissä. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa olin vaalipäällikkönä Varsinais-Suomessa, tuloksena 3 kansanedustajaa, ja vuosina 2012 - 2015 toimin Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana. Olin myös puoluehallitukseen jäsen 2012 - 2017. Eduskuntavaaleissa olen ollut ehdokkaan vuosina 1999 ja 2015. Puoluevaltuuston jäsenyys jatkuu edellee.
- Poliitiikan lisäksi olen harrastanut mm. lentämistä, geokätköilyä ja liikuntaa, kuten hiihtoa ja pyöräilyä. Kuulun myös Varsinais-Suomen Viestikillan hallitukseen (sotilasarvo yliluutnantti). Olin myös Viestikiltojen liiton hallituksessa neljä vuotta. Lisäksi olen jäsenenä Sotilaspoikien perinneyhdistyksessä ja Turun Lentokerhossa. Lentolupakirjan (MGPL eli mopu) sain vuonna 2003. Olen myös Liedon seurakunnan jäsen ja kirkkovaltuutettu.
- Omaehtoista opiskelua tulee myös harrastettua. Esim. syksyllä 2011 suoritin radioamatöörin (OH1EBJ) tutkinnon ja olen osallistunut radioamatöörien TURVA-2012 sekä TURVA-2014 harjoitukseen.